torstai 10. maaliskuuta 2016

Hyvää asiakaspalvelua Vaunuaitta

Kerrankin saan kehua hyvästä asiakaspalvelusta. Saimme todella hyvää asiakaspalvelua Gesslein-rattaiden maahantuojalta Vaunuaitalta. Gesslein Vision lastenrattaissamme ilmeni ongelmia eturenkaan/ etuhaarukan kanssa.

Netistä lainattu kuva rattaista


Eturenkaan kiinnitysmekanismi heilui uhkaavasti rattaita työntäessä, vaikka eturengas oli asetettu ns.lukittuun tilaan, myöskään rengas ei palautunut suoraan ns.lukituksesta vapaana ollessa, vaan jäi poikittain kulkusuuntaan nähden. Otin asiasta yhteyttä maahantuojaan ja he pyysivät vielä kuvaa, mikä osa on kyseessä. Tämän jälkeen he lupasivat meille uuden osan veloituksetta ja lupasivat postittaa meille osan. Lisäksi saimme heiltä opastusta osan vaihtoa varten. Kiitokset siis todella hyvästä asiakaspalvelusta Vaunuaitan henkilökunnalle!





Hieman taustatietoa kyseisistä meillä kovasti tykätyistä kolmipyöräisistä rattaista. Kyseinen malli on harmillisesti poistettu 2014 lopussa Suomen markkinoilta Tukesin turvatestien perusteella, joissa ilmeni mm. rasitustesteissä ongelmaa eturattaan kiinnityksen kanssa eli ilmeisesti juuri meidän vikaa vastaavaa ongelmaa. Kyseiset rattaat ovat olleet todella suositut Suomen markkinoilla ennen myynnistä poistamista ja harmillista ettei rattaita saa enää, sillä ne mahtuvat vaivattomasti myös sedan-mallisen auton takakonttiin ja ovat ennen kaikkea kevyet nostaa auton kyytiin. Meillä on kyseisiin rattaisiin myös adapterit Maxi Cosin turvakaulaloa varten eli vauva-aikana rattaista tarvitsee ottaa mukaan vain ratasosa esim.kauppareissulle.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Reiman kevät 2016-malliston ulkovaatteet vihdoinkin myrkyllisistä fluorokemikaaleista vapaita



Sain Reimalta iloisen mailin juuri tänään. Reimatecin tuulen- ja vedenpitävät kevään uutuudet ovat luonnolle ja ihmisille haitallisista fluorokemikaaleista vapaita. Fluorokemikaalit altistavat tutkimustulosten perusteella mm.syövälle eli kyse ei ole täysin yhdentekevästä asiasta. Tämä on hieno ele Reimalta ja oikeastaa olenkin jo pitkään odottanut tätä uudistusta kotimaiselta lastenvaatevalmistajalta, sillä vaikka vaatteet valmistetaankin ulkomailla on suunnittelutyö tehty Suomessa. Hyvä Reima! Vastuullisuus on kuitenkin kaiken A ja O nykyaikana.

Vielä toiveissa olisi tuotannon siirtäminen takaisin Suomeen, mikä varmasti lisäisi kysyntää ja suosiota sekä parantaisi laatua. Katselin muuten vasta Reiman uutuuksia Stockalla ja totesin kuosienkin uudistuneen ja kevään 2016-malliston ulkovaatteiden olevan todella tyylikkäitä. Itse aikoin blokata Reiman välikausivaatteet kuitenkin ostoslistalta haitallisten fluorokemikaalien takia, mutta nythän asiaa voidaan harkita uudelkeen. Kevään mallistoa selaillessani omat suosikkini ovat mm. pirteän väriset pelkistetyt haalarit.



Alla vielä kopio Reiman alkuperäisestä viestistä:

Vastuullisuus ensin
Jokin aika sitten kysyimme teiltä*, kumpi on mielestänne tärkeämpi ominaisuus lasten vaatteiden lianhylkivyydessä
1. Se, että pintakäsittely on mahdollisimman tehokas kaikenlaisia tahroja vastaan,vaikka se tarkoittaisi vähäistä PFOA- tai FC-valmisteiden käyttöä.
Vai
2. Se, että pintakäsittely hylkii tehokkaasti lähes kaikenlaista likaa, mutta ei esim. öljypohjaisia tahroja, kunhan se ei sisällä kiisteltyjä PFOA- tai FC-yhdisteitä.
Vastauksenne jakautuivat melko tasaisesti, mutta koska PFOA- tai fluorihiiliyhdisteiden ympäristölle aiheuttamia haittoja ei tunneta vieläkään ihan täysin, päätimme pärjätä ilman niitä. Iso kiitos kyselyyn vastanneille!