sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Uutta Muumia jälleen saapunut Lindexille

Tällä viikolla on jälleen saapunut Lindexille uutta Muumia. Tällä kertaa uutuuksien joukossa on myös baby-malliston vaatteita, t-paitoja ja collegeita. Uusia t-paitoja oli kolmenlaisia ja baby-malliston tyyliin 86cm kokoon saakka.



Lisäksi pienten puolelle oli tullut söpöjä collegeita.

 







maanantai 23. marraskuuta 2015

Reiman 5€ etuseteli uusille Reima Clubin jäsenille

Reima tarjoaa uusille Reima Clubin jäsenille 5€ liittymislahjan syöttämällä ns.ystävän koodin rekisteröitymisvaiheessa. Etusetelin saat clubiin liittymisen jälkeen sähköpostiisi ja sitä voi hyödyntää Reiman verkkokaupassa tai outlet-myymälöissä 31.12.2015 asti. Etusetelin saat syöttämällä Reima Clubin rekisteröintilomakkeeseen
koodin:SK3DKP8H



sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Ideoita joululahjoiksi

Vauvat

Vauvalle ihana joululahja on ehdottomasti pehmeä pehmolelu, kankainen ensikirja tai unikaveri. Omalle poikavauvalleni ostin KappAhlista unikaverin


Hyvä joululahja vastasyntyneelle tai parin kuukauden ikäiselle vauvalle on myös Sophie the Giraffe luonnonkuminen käsityönä valmistettu purulelu. Purulelulla on hintaa n.20€ ostopaikasta riippuen. Meillä esikoinen on käyttänyt vauvaikänsä jälkeen lelua myös kylpyleluna.



Hieman isommalle vauvalle ja pienille taaperoille ihanteellinen joululahja on puiset palikat. Meillä myös yli 3-vuotias tykkää leikkiä Hapen värikkäillä palikoilla eli käyttöikä on pitkä. Värikkäitä palikoita laatikoissa on 38 kappaletta ja osassa on hauskoja eläinten kuviointeja.

Hape Eco eläinpalikat

Pienten lapsien isommat ja hinnakkaammat lahjat


Tämän vuoden ehdoton hitti tulee olemaan telkkarimainoksista tuttu Sylvanian Families-huvila ja muut siihen liittyvät oheistuotteet. Hintaa huvilalla on n.65-90€ riippuen ostopaikasta. Huomioitavaa on ettei huonekaluja, eikä hahmoja tule paketin mukana.



Sylvanian Families-huvila

Hinnakkaampien lahjojen osalta jokaisen heppatyttöjen suosikki joululahjaksi on Schleich-hevostalli, mikä on ainakin ToysRussilla tarjouksessa tällä hetkellä 89.99€. Sekä luonnollisesti hevostalli tarvitsee asukkaikseen myös hevosia.




Hapen hieno puinen 40cm korkea parkkihalli on ihanteellinen lahja pikkuautoista kiinnostuneille lapsille. Tyttäreni ihasteli taloa neuvolassa, joten uskallan suositella tätä ekologista vaihtoehtoa myös tytöille lahjaa miettiville. Hintaa parkkihallilla on hieman alle 60€.

Hape-parkkihalli
Jokaisen pienen tytön ja pojan haave on päästä itse kokkaamaan. Puinen lastenkeittiö on myös huomattavasti kauniimpi kuin muovinen vastaava. Hapen ihanalla keittiöllä hintaa on n.140€, kun taas Ikean suositulla pelkistetymmällä Duktig-leikkikeittiöllä 89€.

Hape-leikkikeittiö
Ikean Duktig-leikkikeittiö

Edullisemmat pienten lasten lahjat


Pienen budjetin joululahjaa etsittäessä hyvä esimerkki on Lindexin pikkuruinen muumireppu perheen pienimmille. Jos 9.95€:n hintainen muumireppu vaikuttaa liian vähäiseltä lahjalta voi muumireppuun hankkia askartelutavaraa tai esimerkiksi itse hankin Play-Doh 15 erilaisen muovailuvahapurkin paketin lisukkeeksi, ovh.kyseisellä paketilla oli n.10€ paikkeilla ja sopii vaikka ilman reppuakin annettavaksi.

Lindexin pieni muumireppu perheen pienimmille

Play Doh 15 muovailuvahan Party-paketti

Hape ihanat puulelut ovat myös hyvä ja edullinen lahja noin 2-4- vuotiaille niin tytöille kuin pojillekkin. Itse voin suositella Hapen ihania puisia leluja, sillä ne ovat ekologisia, laadukaita ja kestäviä. Hintaa kuvassa olevilla leikattavilla ja tarralla uudelleen kiinnittettävillä hedelmillä on n.12€ ylöspäin riippuen ostopaikasta. Saatavilla on hedelmien lisäksi myös puisia vihanneksia, jos lahjaideaa haluaa laajentaa voi ostaa vaikka molemmat paketit.

Hape leikattavat puiset hedelmät

Varma valinta esimerkiksi kummilapselle joululahjaksi on aina Legot ja junaradan osat ellei itse ole perehtynyt tarkemmin tämän vuoden suosikkeihin. Ihana Lego Duplo maatila on varmasti mieluinen joululahja niin tytölle kuin pojallekkin. Sekä legot että junaradan osat ovat ajattomia unisex-leluja, joista lapset ilahtuvat aina eli lähes aina varmin valinta. Myös kaikki askartelutavarat kiehtovat pieniä poikia ja tyttöjä, joten erilaiset askartelusetit ovat ihanteellinen lahja.

Lego Duplo maatila

Hapen Eco Viidakko junarata on hyvä joululahja, jos Brion junaradalle hakee edullisempaa ja ekologisempaa vaihtoehtoa. Hapen junarata on muuten yhteensopiva Brion junaradan kanssa. Hintaa junaradalla on n.24€.

Hape-junarata

Mukava lahjaidea 3-9 vuoden ikäisille on myös piirustuslauta, kuvassa meillä jo entuudestaan oleva Fischer Pricen Doodle Pro. Meillä kyseisestä tuotteesta on tykätty. Piirustuslautoja on saatavilla eri kokoisina ja eri hintaluokissa, myynnissä olen näitä nähnyt ihan marketeista sekä luonnollisesti myös lelukauppoissa.

Fischer Price Doodle Pro

Isompien tyttöjen ja aikuisten lahjat


Stockmannin uusi muumilautanen on loistava joululahja etenkin muumifanille. Muumilautasta on saatavilla vain Stockmannin myymälöistä ja verkkokaupoista rajoitettu erä. Stockmannin kanta-asiakkaana voi hyödyntää marraskuun loppuun asti vielä kanta-asiakkaille kotiin postitetut etusetelit. Tämä Stockmannin muumilautanen ei menetä arvoansa vuosien varrella. 


Stockmannin juhlavuoden muumilautanen

Myös talvi 2015 kausimuki Talviuni on jokaisen muumifanin toivelistalle ellei jo kuulu lahjansaajan valikoimiin.
Talvi 2015 sesonki muumimuki Talviuni


Hieman isommille tytöille tai miksei ihan aikuisellekkin kolmas hauska joululahjaidea on Lindexin 8.9€ maksava toilettilaukku samassa ihanassa muumikuosissa. Esimerkiksi hyvä idea muumeista tykkäävän tytön tai naisen poikaystävälle on täydentää toilettilaukkua esimerkiksi kosmetologin lahjakortilla tai manikyyrisetillä.

Lindexin ihana satiininen toilettilaukku



perjantai 20. marraskuuta 2015

Vinkkejä vauvojen ihonhoitoon

Meillä lapsien iho on pysynyt hyvässä kunnossa, vaikka molemmilla lievästi atopinen iho, mikä ongelmoi etenkin talvella. Juniorin pepun olen aina vaippaa vaihtaessa pessyt ph5.5-pitoisella pesuaineella heti syntymästä saakka, hyvä pesuaine on esimerkiksi Sebamed. Sebamed on todettu meillä erinomaiseksi, sillä se on hellävarainen ja säilyttää ihon normaalin ihanteellisen ph-tasapainon. Emme ole muuten käyttäneet laisinkaan kertakäyttöisiä pyyhintäliinoja lapsiemme pepun pyyhintään. Laitan myös aina vaippaa vaihtaessa talkkia pitämään ihon kuivempana ja ihon punertaessa myös kauppojen vauvaosastoilla myytävää sinkkivoidetta tai apteekissa myytävää vahvempaa sinkkipastaa riippuen ihon ärtyisyydestä. En ymmärrä miksi moni ei nykyään laita vaipan alle mitään talkkia, eikä sinkkivoidetta, sillä meillä ainakin lapsien iho olisi muuten todella huonossa kunnossa. Neuvolassa lapsiemme ihoa on aina ylistetty erinomaiseksi tarkasta huolenpidosta johtuen.

Lapsillamme ei ole onneksi makkaroita kropassansa ollut, mikä on helpottanut luonnollisesti ihon hoitamista, mutta molemmilla on ihan pienenä ollut kaulan seudun ihopoimuissa punoitusta puklautuksista johtuen. Tähän ongelmaan olen laittanut talkkia pitämään ihon kuivempana. Olemme myös kokeilleet apteekissa myytävää hieman hinnakkaampaa Tenavan rasvatalkkia. Kaulaan ei kuitenkaan kannata laittaa missään tapauksessa mitään rasvaa, eikä öljyä keräämään likaa puoleensa ja ärsyttämään ärtynyttä ihoa.

Atopisen ihon hoitamiseen olen käyttänyt rasvaista apteekissa myytävää  Apobase creme-rasvaa tarvittaessa. Rasva kannattaa levittää iholle aina ennen kylpemistä tai pesulla käyntiä, sillä rasva suojaa täten ihoa veden aiheuttamalta kuivumiselta. Kannattaa myös lorauttaa aina hieman vauvan öljyä kylpyveteen. Abobase on lisäksi auttanut meillä myös ärtyviin korvantakusiin.

Sebamedille on pakko antaa vielä kehuja, sillä se soveltuu erinomaisesti koko perheelle pesuaineeksi, sillä itsekkin käytän sitä mm. kasvojen puhdistukseen ihotautilääkäriltä samaani ohjeistuksen perusteella. Kaupassa myytävät meikinpuhdistamiseen tarkoitetut aineet eivät säilytä terveen ihon normaalia ph-tasapainoa, mikä taas aiheuttaa ihmisillä helposti finnejä ja muita näppyjä kasvojen alueelle. Itselläni kaikki iho-ongelmat loppuivat Sebamedin käytön aloitettuani.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Äiti osti väärän Sylvanian Families-talon

Meidän 3.5v tyttömme on ihastunut Sylvanian Families-leluihin ja toivonut niitä pitkään. Tyttö oli kovassa kuumeessa ja halusin ilahduttaa häntä toipumisedss ostamalla Stockmannin alesta kyseisen talon tai ainakin luulin niin. No äitinä olisi pitänyt ottaa kriteereistä tarkemmin selvää, sillä harmikseni tulikin ostettua tytön mielestä väärä talo. Ei ollut mitään käsitystä kuinka montaa erilaista taloa tässäkin tuoteperheessä on saatavilla. Olihan tätä tytön unelmien leikkitaloa tietysti mainostettu jatkuvasti, mutta en ollut ilmeisesti katsonut mainoksia tarkkaan, sillä ostamani talo olikin Sylvanian Families Log Cabin eli mökki, eikä kartano.

Tyttö olisi siis halunnut Sylvanian Families Beechwood Hall- kartanon, mutta ostin hänelle Sylvanian Families Log Cabin- lahjapakkauksen Stockan alesta, eikä ostos ollut edes mikään hetken mielijohde vaan hain sen vasta seuraavana päivänä nähtyäni sen. No kotona tyttö innoissaan aukoi lahjapapereita ja odotti innolla mitä sieltä paljastuu. Innostunut ilme muuttui pettyneeksi ilmeeksi ja totesi "tämä ei ole se mitä olen toivonut, tämä on mökki". Pettymyksestä huolimatta tyttö kokosi talon isin kanssa kuumeesta huolimatta ja hetken päästä totesi ettei tässä ole edes valoja.

Hieman harmitti ettei ostos osunut oikein nappiin, mutta pohdimme ettei tyttö varmaan pitkään asiaa harmittele. No nähtävästi harmitus on ollut odotettua suurempi, sillä joka kerta telkkarissa mainoksen tultua tyttö tuijottaa telkkaria surkean näköisenä ja leikkiessään on mutissut ettei tämä ole se oikea.

Myöhemmin mainoksen katsottuani olen ihmetellyt miten olin niin sokea etten huomannut etteivät talot ole yhtään saman näköiset. Ainoa yhtäläisyys on 2 kerrosta. Mainoksessa olen huomannut myös mainittavan Sylvanian Familyn kartanossa olevista valoista ja jopa näytetään miten ne saa päälle.

"Väärä" Sylvanian Families-mökki


Tällainen talo olisi pitänyt ostaa



Ajattelin lievittää harmitusta ja hankkia hänelle lisää hahmoja, sillä talo sisälsi vain 2 hahmoa. Huonekaluja ja muuta pientä tilpehööriä, kuten astioita Stockmannin lahjasetti kyllä onneksi sisälsi.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Ostettu vai itse tehty joulukalenteri

Olen hankkimassa 3v. tytölle ensimmäistä kertaa joulukalenteria, sillä aikaisempina vuosina tyttö ei ole osannut vielä kalenteria kaivata. Nyt marraskuussa tyttö on useamman kerran käynyt kaupoissa katselemassa ja ihastelemassa joulukalentereita ja selviä suosikkeja on jo löytynyt. Tyttö on toivonutkin mm. Barbie tai Brion joulukalenteria. Neitokainen ei syö onneksi vielä karkkia, joten kalenterin sisältö tulee olemaan leluja. Joulukalenterin hankinta alkaa olemaan kohta jo ajankohtaista, sillä joulukuu lähestyy.

Kaupan joulukalenteri


Tarkastelin hieman tytön toivomia kalentereita sisällöltään. Barbie-kalenterin sisältö oli täynnä pientä tilpehööriä, kuten Barbien kenkiä, laukkuja ja koruja, joten ei miellyttänyt minua äitinä. Meillähän on tuota tilpehööriä joka paikassa ja nuo kengät ja korut ovat aina hukassa.

Barbie-joulukalenteri edestä

Barbie-joulukalenteri takaa

Barbie-joulukalenterin sisältö

Brion kalenteri oli hinnaltaan noin 30€ ja sisältönä näytti olevan juna, kiskoja, hahmoja ja ainutlaatuista joulusisältöä eli mitä ilmeisemmin kuvan kaltaisia puisia lumiukkoja ym puita.

Brio-joulukalenteri


Katselin kaupassa myös muita leluilla täytettyjä joulukalentereita, kuten esimerkiksi Play-Dohin muovailuvahalla sekä tarvikkeilla varustettua kalenteria ja Schleichin lelueläimillä täytettyjä joulukalentereita, joita oli saatavilla sekä villieläimillä että hevosilla varustettuina. Keskimääräisesti hintaa kalentereilla oli noin 30€ paikkeilla ja ainakin Stockmannilta kanta-asiakkaat saavat hinnoista -20% pois.

Schleich joulukalenteri

Itse tehty joulukalenteri


Hetken joulukalentereiden sisältöä tutkittua päädyin toteuttamaan itse joulukalenterin tytölle, sillä meillä on valmiiksi olemassa jo 24 taskulla varustettu kankaasta valmistettu kalenteripohja.

Citymarketissa käydessäni mukaani tarttui jo alennuksessa ollut Play-Doh 15 pienen muovailuvahan Party-paketti, mille hintaa jäi vaivaiset 5€. Lisäksi hankintalistalle jäi vielä hieman tarroja, jotain pientä kivaa askartelutavaraa, Schleichin pieniä lelueläimiä ja legoja.

Ajatuksena oli laittaa 15 luukkuun muovailuvaha purkki ja lisäksi jotain askartelutavaraa sekä 9 luukun sisällöksi legoja, lelueläimiä ja Barbie-asusteita. Esimerkiksi Schleichin eläimiä löytyy alle 5€ ja tänään esimerkiksi Stockalla oli -30% alessa rajattu valikoima koiria ja villieläimiä. Pieni Lego-paketti reilun 5€ ja riittää useamman päivän luukkuihin. Barbien asusetti löytyikin jo 5€ hintaan Cittarin alelaarista. 

Play-Doh- muovailuvahapaketti

Tänä vuonna selvitään onneksi yhdellä kalenterilla, sillä muuten äidin ideat sisällöksi voisivat loppus. Ensi vuonna varmasti pikkuvelikin haluaa jo omansa ja täytyykin miettiä uudelleen kaupan kalenteri vs. itse tehty asetelmaa. Katsotaan nyt ensin miten tämä kokeiluhanke itse tehdyn joulukalenterin muodossa miellyttää neitokaista.



tiistai 10. marraskuuta 2015

Muumi meikkilaukut nyt Lindexillä

Aikaisemmassa postauksessa ihastelin jo uusia Lindexin nettisivuille tulleita Muumi toilettilaukkuja. Kävin tänään ihastelemassa niitä Lindexillä, sillä muumia saapuu liikkeisiin päivittäin ja nämä olivat tämän päivän uutuus. Uudet muumit ovatkin ihania esimerkiksi joululahjaksi ja nämä toilettilaukut sopivat niin lapsille kuin aikuisillekkin.





Harmikseni kuitenkin totesin etteivät nämä meikkilaukut/ toilettilaukut olekkaan kernelikangasta vaan liukaspintaista satiinia eli ovat herkemmin likaantuvia. Kooltaan laukut olivat kuitenkin todella sopivan kokoiset myös aikuisten käyttöön. Värejä oli turkoosi ja valkoinen saatavilla sekä hintaa 8.95€.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Muumit saapuneet Lindexille

Tänään pyörähdin Lindexillä ja ilokseni huomasin uusia muumivaatteita saapuneen jo Lindexille. Valikoimiin oli tullut jo tunikoita ja älyttömän söpöjä pikkuruisia reppuja.

Reppu edestä


Reppu takaa
Positiivisin yllätys uutuksista oli nämä keltaiset reput. Toki koko olisi saanut olla pikkuisen isompi, sillä mielestäni reppujen olkaimien säätövara riittää juuri ja juuri 3-vuotiaalle.


Tunikoita oli saatavilla kolmenlaisia, kaikissa tunikoissa reunat olivat hieman pidemmät ja niissä oli halkiot. Kokoja oli ennalta arvioidusti saatavilla 92cm:stä 122cm asti ja hintaa tunikoilla on 14.95€.




sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Syntisen suklainen isänpäiväkakku

Teimme tytön kanssa isille isänpäiväksi suklaakakun Fazerin Syntisen suklaisen Marianne-kakun ohjeella. Muutimme hiukan ohjetta, sillä vuokamme oli hieman isompi ja lisäksi tiedämme isin tykkäävän enemmän Fazerinasta, joten pohjaan valitsimme Fazerina-keksit.

Fazerin Syntisen suklainen Marianne-kakku


Muutimme siis alkuperäistä ohjetta laittamalla pohjaan 2 keksipötköä (koko paketti) Fazerina-keksejä ja tuplamäärän voita. Lisäksi mascarponen sijasta laitoimme maustamatonta tuorejuustoa 200g. 

Valmis Fazerina-suklaakakku (valkoinen lasialustassa on höyryä)

Jälkikäteen ajateltuna kakusta olisi saanut hieman kevyemmän vaihtammalla kerman Flora vanillaan, mitä olen usein juustokakuissa käyttänytkin. Lisäksi tomusokerin ja vaniliasokerin olisi voinut jättää pois, sillä suklaa tuo jo tarpeeksi makeutta kakkuun. Päälyosassa käytimme valkoisen suklaan sijasta Fazerinaa rouhittuna.

Fazerina-kakku

2 keksipötköä (koko paketti) Fazerina-keksejä
100g sulatettua voita
4dl kermaa (parempi vaihtoehto Flora vanilia)
400g maustamatonta tuorejuustoa
1dl tomusokeria (voisi jättää pois)
2tl vaniliasokeria
5 kpl liivatetta
 200g tummaa suklaataa ( voisi käyttää myös Fazerinaa)

Rouhi keksit ja lisää joukkoon sulatettu margriini/voi, kaada seos irtopohjavuokaan.  Laita liivate likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma/ Flora vanilia, sekoita vatkatun kerman joukkoon lämminvesihauteessa sulatettu suklaa. Kaada liivatteesta kylmävesi pois ja sekoita liivatteen joukkoon kuumaa vettä muutama lusikallinen ja sekoita kunnes liivate muuttuu nestemäiseksi. Tämän jälkeen sekoita liivateliemi kerman joukkoon juoksevana vanana. Kaada kerma seos irtopohjavuokaan ja laita kakku jääkaappiin vähintään 3h ajaksi (parempi yön yli). Ennen tarjoilua päälle ripotellaan raastettua Fazerina-suklaataa.


perjantai 6. marraskuuta 2015

Uutta Muumia Lindex kevät 2016-mallistoon

Kauan kaivattu uusi Moomin spring 2016-mallisto on lanseerattu kaikkien nähtäville Lindexin nettisivuille. Useat ovat jo pitkään kaivanneet uutta muumia Lindexin mallistoon erilaisissa sosiaalisen median yhteisöissä ja nyt sitä onneksi on tulossa  :)



Meillä suurin osa lasten sisävaatteista on Lindexin vaatteita juuri niiden hyvän hinta-laatusuhteen ansiosta. Lisäksi kuosit ovat ihanan pirteitä ja lapsetkin tykkäävät niistä. Nämä uudet Lindexin muumivaatteet olevan todellakin ainakin äidin mieleen ja uskon lastenkin ilahtuvan näistä, etenkin legginsit, pipot ja colleget tulevat meillä varmasti suosikeiksi. Odotankin innolla pääseväni näkemään livenä nämä ihanan väriset vaatteet.

Mallikuvista päätellen oletan legginsejä olevan saatavilla myös pikkutytöjen mallistossa eli tytölle ajattelin hankkia pinkit, turkoosit ja keltaiset. Pojalle vähintäänkin turkoosit, miksei myös keltaiset Haisuli-collegen kanssa käytettäviksi.




Ihanissa legginseissä ja collegepaidoissa seikkailee sekä pikkumyy että haisuli, nämä ovat onneksi saatavilla unisex-väreissä eli ajattelin ostaa molemmissa väreissä tytölle, sillä näitä pääsee pikkuveli käyttämään myöhemmin. Lisäksi pikkuveli saa Stinky-collegen.







Tytön kauniisiin luonnonkiharaisiin kultakutreihin tulee hankittua myös nämä ihanat hiuspinnit. Hiuspinnejä ei ole muuten koskaan liikaa ja jostakin kumman syystä ainakin meillä niitä katoaa päiväkodissa ties minne, vaikka kirjoitan permanenttitussilla pinnin nurjalle puolelle aina tytön nimen.




Pojalle tulee lisäksi hankittua ensi kesäksi hiekkalaatikolle sekä söpö lippis että hauska Haisuli-pipo. Meillä tosin on hankittuna jo jemmaan vanhemman Lindexin malliston turkoosi-harmaa Haisuli-pipo, mutta pipoja ei voi olla koskaan liikaa



Ja itselle haluaisin ihanan meikkilaukun, mikä mielestäni sopii myös aikuisten käyttöön. Tämä ihana laukku näyttäisi olevan kernikangasta ja sitä on saatavilla sekä valkoisena että turkoosina.



Lindexin nettisivuilta löytyi vaatteiden hintatiedot jo, mutta kaipaisin vielä tietoa kokoluokista eli mitä vaateita on saatavilla missäkin kokoluokissa. Esimerkiksi ovatko pipot saatavilla ainoastaan Baby-mallistossa, kuten aikaisemmissa mallistoissa. Meidän kohta 4-vuotias ainakin ilomielin käytäisi muumipipoa ja on erittäin surullinen, jos pikkuveljelle löytyy jokin vaate ihanassa kuosissa, eikä sitä ole saatavilla hänen kokoluokassa. Mielestäni esimerkiksi tämä söpö pipo sopisi mainiosti myös pikkutyttöjen mallistoon.


Jo edeltävässä Lindexin muumimallistossa kokovalikoimaa supistettiin, sillä aikaisemmin esimerkiksi muumitunikoita oli saatavilla jopa 128cm kokoisena. Lindexin Toven juhlavuoden kunniaksi lanseeratussa juhlamallistossa vaatteita oli saatavilla vain 122cm asti, mikä on luonnollisesti harmittavaa.

Lopun yhteenvetona toteaisin malliston olevan värimaailmalta erittäin onnistunut. Kuitenkin hieman epäselväksi malliston lanseerauskuvien perusteella jäi onko baby-mallistoon tulossa saataville perinteiseen tapaan bodyja ja yökkäreitä perheen pienimmille, sillä ainakin meillä ne tulisivat ostoslistalle.