Näytetään tekstit, joissa on tunniste muumi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muumi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Herkullinen Paraisten piparitaikinaohje ja muumipiparit

Tänään leivoimme tyttäreni kanssa Paraisten pipareita hieman itse muunnellulla ohjeella. Alkuperäisestä alla olevasta ohjeesta poiketen laitoimme voin sijasta margariinia, lisäksi emme halunneet pipareista liian makeita, joten laitoimme vain 2dl sokeria. Lisäksi mausteita vähensimme myös alkuperäisestä piparitaikinan ohjeesta, sillä piparit tulivat pienille lapsille. Neilikkaa ja inkivääriä laitoimme ohjeesta poiketen vain 1tl kumpaakin 3tl sijasta.



Paraisten pipareihin on muutama muukin ohje, kuten esimerkiksi Marttojen sivuilta löytyvä ohje. Suurimmassa osassa ohjeita on samat ainekset, taikinan koko ja aineksien määrät vain vaihtelevat.

Heti alkuun muistuttaisin, että taikinan tulee "kypsyä" yön yli jääkaapissa. Itse tein taikinan edellisenä iltana ja leipoimme pipareita jo 12h päästä taikinan teosta.


Lisäksi koko taikinan tekijöille vinkiksi, kannattaa kelmuttaa taikina jääkaappiin 2-3 erilliseen pakettiin, sillä taikina on parempi ottaa pienemmissä erissä huoneen lämpöön (kylmempi taikina parempi leivottaessa).



Lisäksi hyvin havaittu tapa saada pipareista pulleita on viedä pelti ulos pariksi minuutiksi ennen uuniin laittoa. Pipareita paistetaan n.4-5 min 200 asteessa, riippuen uunin tehoista ja halutusta lopputuloksesta.

Yksi useista pellillisistä

Pipareista voi tehdä myös usean piparin kivoja yhdistelmiä



maanantai 14. joulukuuta 2015

Muumia jälleen saapunut Lindexille

Uusi Lindexin kevät 2016-muumimallisto on todella ihastuttava pastellin sävyinen ja valikoimaltaan erittäin laaja. Lindexin myymälöihin ilmestynyt näitä kevään uutuuksia vähitellen ja osan uutuuksista olen esitellyt jo aikaisemmissa postauksissa.

Viimeisimpinä uutuuksina myymälöihin ovat saapuneet mm. ihanat muumimekot, sukat, bodyt ja legginsit. Jokaisen pienen muumeja ihannoivan tytön unelma on pukea ylleen ihana Niiskuneitimekko, joka on saatavilla pienten lasten mallistossa 92cm alkaen aina 122cm kokoon saakka. Mekon käyttöikää voi muten pidentää ostamalla aluksi hieman reilun ja käyttämällä sitä alussa paidan kanssa ja myöhemmin ilman alupaitaa.


Uuden malliston muumicolleget ovat malliltaan huomattavasti edeltävän malliston collegeita paremmin istuvat, eivätkä roiku takamuksesta hoikillakaan lapsilla. Kuitenkin ihmetyttää hieman musta pohjaväri tyttöjen collegehousuille.

Muumipaidat ovat onnistunut valinta myös uudessa mallistossa, etenkin vaikkailla väreillään ja varmasti kelpaavat jokaiselle pienelle pojalle ja miksei myös tytölle.




Yksi meidän odotetuimpia uutuuksia ovat ihanat pehmeät muumilegginsit ja niihin ihanasti sointuvat söpöt sukat. Legginsejä on saatavilla sekä baby-mallistossa ja pienten lasten mallistossa 122cm kokoon asti. Hintaa legginseillä on 12.95€.















sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Uutta Muumia jälleen saapunut Lindexille

Tällä viikolla on jälleen saapunut Lindexille uutta Muumia. Tällä kertaa uutuuksien joukossa on myös baby-malliston vaatteita, t-paitoja ja collegeita. Uusia t-paitoja oli kolmenlaisia ja baby-malliston tyyliin 86cm kokoon saakka.



Lisäksi pienten puolelle oli tullut söpöjä collegeita.

 







sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Ideoita joululahjoiksi

Vauvat

Vauvalle ihana joululahja on ehdottomasti pehmeä pehmolelu, kankainen ensikirja tai unikaveri. Omalle poikavauvalleni ostin KappAhlista unikaverin


Hyvä joululahja vastasyntyneelle tai parin kuukauden ikäiselle vauvalle on myös Sophie the Giraffe luonnonkuminen käsityönä valmistettu purulelu. Purulelulla on hintaa n.20€ ostopaikasta riippuen. Meillä esikoinen on käyttänyt vauvaikänsä jälkeen lelua myös kylpyleluna.



Hieman isommalle vauvalle ja pienille taaperoille ihanteellinen joululahja on puiset palikat. Meillä myös yli 3-vuotias tykkää leikkiä Hapen värikkäillä palikoilla eli käyttöikä on pitkä. Värikkäitä palikoita laatikoissa on 38 kappaletta ja osassa on hauskoja eläinten kuviointeja.

Hape Eco eläinpalikat

Pienten lapsien isommat ja hinnakkaammat lahjat


Tämän vuoden ehdoton hitti tulee olemaan telkkarimainoksista tuttu Sylvanian Families-huvila ja muut siihen liittyvät oheistuotteet. Hintaa huvilalla on n.65-90€ riippuen ostopaikasta. Huomioitavaa on ettei huonekaluja, eikä hahmoja tule paketin mukana.



Sylvanian Families-huvila

Hinnakkaampien lahjojen osalta jokaisen heppatyttöjen suosikki joululahjaksi on Schleich-hevostalli, mikä on ainakin ToysRussilla tarjouksessa tällä hetkellä 89.99€. Sekä luonnollisesti hevostalli tarvitsee asukkaikseen myös hevosia.




Hapen hieno puinen 40cm korkea parkkihalli on ihanteellinen lahja pikkuautoista kiinnostuneille lapsille. Tyttäreni ihasteli taloa neuvolassa, joten uskallan suositella tätä ekologista vaihtoehtoa myös tytöille lahjaa miettiville. Hintaa parkkihallilla on hieman alle 60€.

Hape-parkkihalli
Jokaisen pienen tytön ja pojan haave on päästä itse kokkaamaan. Puinen lastenkeittiö on myös huomattavasti kauniimpi kuin muovinen vastaava. Hapen ihanalla keittiöllä hintaa on n.140€, kun taas Ikean suositulla pelkistetymmällä Duktig-leikkikeittiöllä 89€.

Hape-leikkikeittiö
Ikean Duktig-leikkikeittiö

Edullisemmat pienten lasten lahjat


Pienen budjetin joululahjaa etsittäessä hyvä esimerkki on Lindexin pikkuruinen muumireppu perheen pienimmille. Jos 9.95€:n hintainen muumireppu vaikuttaa liian vähäiseltä lahjalta voi muumireppuun hankkia askartelutavaraa tai esimerkiksi itse hankin Play-Doh 15 erilaisen muovailuvahapurkin paketin lisukkeeksi, ovh.kyseisellä paketilla oli n.10€ paikkeilla ja sopii vaikka ilman reppuakin annettavaksi.

Lindexin pieni muumireppu perheen pienimmille

Play Doh 15 muovailuvahan Party-paketti

Hape ihanat puulelut ovat myös hyvä ja edullinen lahja noin 2-4- vuotiaille niin tytöille kuin pojillekkin. Itse voin suositella Hapen ihania puisia leluja, sillä ne ovat ekologisia, laadukaita ja kestäviä. Hintaa kuvassa olevilla leikattavilla ja tarralla uudelleen kiinnittettävillä hedelmillä on n.12€ ylöspäin riippuen ostopaikasta. Saatavilla on hedelmien lisäksi myös puisia vihanneksia, jos lahjaideaa haluaa laajentaa voi ostaa vaikka molemmat paketit.

Hape leikattavat puiset hedelmät

Varma valinta esimerkiksi kummilapselle joululahjaksi on aina Legot ja junaradan osat ellei itse ole perehtynyt tarkemmin tämän vuoden suosikkeihin. Ihana Lego Duplo maatila on varmasti mieluinen joululahja niin tytölle kuin pojallekkin. Sekä legot että junaradan osat ovat ajattomia unisex-leluja, joista lapset ilahtuvat aina eli lähes aina varmin valinta. Myös kaikki askartelutavarat kiehtovat pieniä poikia ja tyttöjä, joten erilaiset askartelusetit ovat ihanteellinen lahja.

Lego Duplo maatila

Hapen Eco Viidakko junarata on hyvä joululahja, jos Brion junaradalle hakee edullisempaa ja ekologisempaa vaihtoehtoa. Hapen junarata on muuten yhteensopiva Brion junaradan kanssa. Hintaa junaradalla on n.24€.

Hape-junarata

Mukava lahjaidea 3-9 vuoden ikäisille on myös piirustuslauta, kuvassa meillä jo entuudestaan oleva Fischer Pricen Doodle Pro. Meillä kyseisestä tuotteesta on tykätty. Piirustuslautoja on saatavilla eri kokoisina ja eri hintaluokissa, myynnissä olen näitä nähnyt ihan marketeista sekä luonnollisesti myös lelukauppoissa.

Fischer Price Doodle Pro

Isompien tyttöjen ja aikuisten lahjat


Stockmannin uusi muumilautanen on loistava joululahja etenkin muumifanille. Muumilautasta on saatavilla vain Stockmannin myymälöistä ja verkkokaupoista rajoitettu erä. Stockmannin kanta-asiakkaana voi hyödyntää marraskuun loppuun asti vielä kanta-asiakkaille kotiin postitetut etusetelit. Tämä Stockmannin muumilautanen ei menetä arvoansa vuosien varrella. 


Stockmannin juhlavuoden muumilautanen

Myös talvi 2015 kausimuki Talviuni on jokaisen muumifanin toivelistalle ellei jo kuulu lahjansaajan valikoimiin.
Talvi 2015 sesonki muumimuki Talviuni


Hieman isommille tytöille tai miksei ihan aikuisellekkin kolmas hauska joululahjaidea on Lindexin 8.9€ maksava toilettilaukku samassa ihanassa muumikuosissa. Esimerkiksi hyvä idea muumeista tykkäävän tytön tai naisen poikaystävälle on täydentää toilettilaukkua esimerkiksi kosmetologin lahjakortilla tai manikyyrisetillä.

Lindexin ihana satiininen toilettilaukku



tiistai 10. marraskuuta 2015

Muumi meikkilaukut nyt Lindexillä

Aikaisemmassa postauksessa ihastelin jo uusia Lindexin nettisivuille tulleita Muumi toilettilaukkuja. Kävin tänään ihastelemassa niitä Lindexillä, sillä muumia saapuu liikkeisiin päivittäin ja nämä olivat tämän päivän uutuus. Uudet muumit ovatkin ihania esimerkiksi joululahjaksi ja nämä toilettilaukut sopivat niin lapsille kuin aikuisillekkin.





Harmikseni kuitenkin totesin etteivät nämä meikkilaukut/ toilettilaukut olekkaan kernelikangasta vaan liukaspintaista satiinia eli ovat herkemmin likaantuvia. Kooltaan laukut olivat kuitenkin todella sopivan kokoiset myös aikuisten käyttöön. Värejä oli turkoosi ja valkoinen saatavilla sekä hintaa 8.95€.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Muumit saapuneet Lindexille

Tänään pyörähdin Lindexillä ja ilokseni huomasin uusia muumivaatteita saapuneen jo Lindexille. Valikoimiin oli tullut jo tunikoita ja älyttömän söpöjä pikkuruisia reppuja.

Reppu edestä


Reppu takaa
Positiivisin yllätys uutuksista oli nämä keltaiset reput. Toki koko olisi saanut olla pikkuisen isompi, sillä mielestäni reppujen olkaimien säätövara riittää juuri ja juuri 3-vuotiaalle.


Tunikoita oli saatavilla kolmenlaisia, kaikissa tunikoissa reunat olivat hieman pidemmät ja niissä oli halkiot. Kokoja oli ennalta arvioidusti saatavilla 92cm:stä 122cm asti ja hintaa tunikoilla on 14.95€.




perjantai 6. marraskuuta 2015

Uutta Muumia Lindex kevät 2016-mallistoon

Kauan kaivattu uusi Moomin spring 2016-mallisto on lanseerattu kaikkien nähtäville Lindexin nettisivuille. Useat ovat jo pitkään kaivanneet uutta muumia Lindexin mallistoon erilaisissa sosiaalisen median yhteisöissä ja nyt sitä onneksi on tulossa  :)



Meillä suurin osa lasten sisävaatteista on Lindexin vaatteita juuri niiden hyvän hinta-laatusuhteen ansiosta. Lisäksi kuosit ovat ihanan pirteitä ja lapsetkin tykkäävät niistä. Nämä uudet Lindexin muumivaatteet olevan todellakin ainakin äidin mieleen ja uskon lastenkin ilahtuvan näistä, etenkin legginsit, pipot ja colleget tulevat meillä varmasti suosikeiksi. Odotankin innolla pääseväni näkemään livenä nämä ihanan väriset vaatteet.

Mallikuvista päätellen oletan legginsejä olevan saatavilla myös pikkutytöjen mallistossa eli tytölle ajattelin hankkia pinkit, turkoosit ja keltaiset. Pojalle vähintäänkin turkoosit, miksei myös keltaiset Haisuli-collegen kanssa käytettäviksi.




Ihanissa legginseissä ja collegepaidoissa seikkailee sekä pikkumyy että haisuli, nämä ovat onneksi saatavilla unisex-väreissä eli ajattelin ostaa molemmissa väreissä tytölle, sillä näitä pääsee pikkuveli käyttämään myöhemmin. Lisäksi pikkuveli saa Stinky-collegen.







Tytön kauniisiin luonnonkiharaisiin kultakutreihin tulee hankittua myös nämä ihanat hiuspinnit. Hiuspinnejä ei ole muuten koskaan liikaa ja jostakin kumman syystä ainakin meillä niitä katoaa päiväkodissa ties minne, vaikka kirjoitan permanenttitussilla pinnin nurjalle puolelle aina tytön nimen.




Pojalle tulee lisäksi hankittua ensi kesäksi hiekkalaatikolle sekä söpö lippis että hauska Haisuli-pipo. Meillä tosin on hankittuna jo jemmaan vanhemman Lindexin malliston turkoosi-harmaa Haisuli-pipo, mutta pipoja ei voi olla koskaan liikaa



Ja itselle haluaisin ihanan meikkilaukun, mikä mielestäni sopii myös aikuisten käyttöön. Tämä ihana laukku näyttäisi olevan kernikangasta ja sitä on saatavilla sekä valkoisena että turkoosina.



Lindexin nettisivuilta löytyi vaatteiden hintatiedot jo, mutta kaipaisin vielä tietoa kokoluokista eli mitä vaateita on saatavilla missäkin kokoluokissa. Esimerkiksi ovatko pipot saatavilla ainoastaan Baby-mallistossa, kuten aikaisemmissa mallistoissa. Meidän kohta 4-vuotias ainakin ilomielin käytäisi muumipipoa ja on erittäin surullinen, jos pikkuveljelle löytyy jokin vaate ihanassa kuosissa, eikä sitä ole saatavilla hänen kokoluokassa. Mielestäni esimerkiksi tämä söpö pipo sopisi mainiosti myös pikkutyttöjen mallistoon.


Jo edeltävässä Lindexin muumimallistossa kokovalikoimaa supistettiin, sillä aikaisemmin esimerkiksi muumitunikoita oli saatavilla jopa 128cm kokoisena. Lindexin Toven juhlavuoden kunniaksi lanseeratussa juhlamallistossa vaatteita oli saatavilla vain 122cm asti, mikä on luonnollisesti harmittavaa.

Lopun yhteenvetona toteaisin malliston olevan värimaailmalta erittäin onnistunut. Kuitenkin hieman epäselväksi malliston lanseerauskuvien perusteella jäi onko baby-mallistoon tulossa saataville perinteiseen tapaan bodyja ja yökkäreitä perheen pienimmille, sillä ainakin meillä ne tulisivat ostoslistalle.